Uusi elämäni Englannissa urautumassa

Huomaan kirjoittavani tätä blogia entistä harvemmin, koska päivät rullaavat kuten aikoinaan Suomessa. Useimpina päivinä en edes huomaa asuvani eri maassa. Tietenkin myös sopeutuva luonne auttaa, ja omatoimisuus. Se oleellinen asia on kerrottava, että virkavapaani loppui irtisanoutumiseen, koska jään toistaiseksi tänne Englantiin.

Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin uuden työn tuovan huomattavaa stressiä, mikä ilmenee valtavana väsymyksenä. Parina iltana viikossa torkahtelen jo seitsemän aikaa illalla. Kohtalotoverini lohduttivat väsymyksen todella olevan vain ympäristönvaihdoksen tuomaa stressiä, eikä mikään vakava sairaus, ja uskoivat taustalla olevan uuden työpaikan lisäksi mm. vieras kieli ja kaikki alussa hoidettavaksi tulevat asiat.

Törmäsimme erittäin ikävään seikkaan arkipäivän elämässä, kun vuokraisäntämme kertoi kuukausittaisen laajakaistan käyttörajoituksen ylittyneen roimasti. Emme tienneet mistään rajoituksesta, joten tämä tuli täytenä yllätyksenä. Olemme käyttäneet Internettiä lähes samalla tavalla kuin Suomessa lukuunottamatta muutaman suomalaisen tv-ohjelman katsomista, sekä Skypessä puhumista. Onneksi meillä Suomessa oli rajoittamaton yhteys, sillä olisimme varmasti sielläkin ylittäneet kuukausirajoituksen.

Olemme vieläkin vähän eksyksissä roskasäiliöiden kanssa. Niitä on vain kaksi, joista toiseen heitetään sekaisin kaikki kierrätettäväksi kelpaava lasia lukuunottamatta. Lasinkeräyspisteet ovat nimittäin erikseen. Hankaluus piilee siinä, että en muista, mitä muovia kierrätykseen saa laittaa ja se, että työpaikallani kierrätetään eri materiaaleja kuin täällä yksityistaloudessa. Pahalta tuntuu kierrätykseen liittyen, että maito myydään muovikannuissa, jotka tosin voi kierrättää, eikä jogurttia juuri ole isoissa pakkauksissa, ja jos on, niin materiaali on muovia.

Pari sanaa paikallisbusseista. Hermoilen aina aamuisin, ehdinkö asoissa töihin, koska liian usein bussi on joko pahasti myöhässä tai se ei tule ollenkaan. Kaiken lisäksi kuukausimaksu on mielestäni tällaisessa pienessä kaupungissa kallis, 50 puntaa. Kertalipun hinta riippuu matkan pituudesta, neljä kilometriä matkustaa 1,80 punnalla, mutta pari pysäkinväliä siitä eteenpäin maksaakin jo 2,50 puntaa. Junalla matkustaminen on tähän verrattuna halpaa, Southamptonista Brightoniin (100 km) maksoi meno-paluulippu 17 puntaa. Junan kyyti ei tosin ole verrattavissa junalla matkustamiseen Suomessa. Juna on hyvin hidas, tärisevä ja äänekäs.

Muuten aika negatiivissävyisen blogikirjoituksen on päätyttävä positiivisesti. Löysin edellisviikolla varmasti yhden kaupungin halvimmista vaatekaupoista, Primarkin. Vaate kuin vaate lähtee halvimmillaan muutamalla punnalla. Tottakai halpa hinta heijastuu laatuun, mutta etenkin naiset eivät muutenkaan käytä vaatteitaan puhki, vaan useimmat vaatteet menevät vaihtoon, kun kausi vaihtuu. Joten haitanneeko tuo, jos Primarkin vaatteet eivät säily pesusta toiseen uuden veroisena. Primarkin, kuten lähes kaikkien muidenkin vaatekauppojen, valikoimaan voi tutustua Internetissä. Itse en ole vielä täällä tilannut netistä, mutta yleensä tutustun etukäteen valikoimaan, koska monet vaatekaupat ovat hehtaarihalleja, joissa iskee valinnan vaikeus.